perjantai 29. tammikuuta 2016

Uusi Vuosi, Uudet Kujeet

Terve taas pitkästä aikaa! Joululoma tuntu kestävän ikuisuuden ja kerkeshän siinä jo hetkeks unohtaa, että koulun penkille pitäis palata muutaman viikon päästä. Nyt on kuitenki hitaasti, mutta varmasti palattu koulun penkille sairastelun takia.

Tänään opiskeltiin koulussa kananmunaa - sekä teoriassa, että käytännössä. Jokainen paisto itselleen munakkaan omaan makuunsa ja sen lisäksi pääsin kokeilemaan tehdä karamellivanukasta, joka oli jonkun sortin kopio klassisesta Crème Brûlée:sta. Tänään en sitä päässy vielä kumoamaan tai maistamaan, mutta ainakin näytti todella hyvältä.

Mun munakas koostu niinkin simppeleistä aineksista,
kun munasta, juustosta ja tomaatista.



Karamellivanukas (5 annosta)

100g sokeria
0,5dl vettä

350g maitoa
Puolikas vanilijatanko

2 munaa
0,5dl sokeria

1. Ruskista sokeri pannulla.
2. Lisää vesi varovasti sekoittaen.
3. Kiehauta seos tasaiseksi.
4. Jaa annosvuokien pohjille.
5. Kiehauta maito ja vanilijatanko.
6. Sekoita munat ja sokeri keskenään. HUOM! Kuitenkaan vaahdottamatta niitä. 
7. Lisää munien ja sokerin joukkoon maitoseos ohuena nauhana samalla varovasti sekoittaen. 
8. Siivilöi ja jaa annosvuokiin.
9. Paista 150° vesihauteessa n. 35-40min.
10. Jäähdytä jääkaapissa 3-4 tuntia.
11. Kumoa suoraan lautaselle ja tarjoile. 

Kevyt Kana-Pastakeitto

400g keittojuureksia
100g sipulikuutioita
400g tomaattimurskaa
7dl vettä
1-2 kanaliemikuutiota
0,25tl rouhittua mustapippuria
200g maissia 
3dl kypsää pastaa
4dl kypsää broileria
Päälle ruohosipulia

1. Pane jäiset kasvikset kattilaan ja kuumenna niin, että nestettä alkaa irrota.
2. Kaada päälle tomaattimurska ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi.
3. Lisää kanaliemikuutiot ja mustapippuri.
4. Keitä kannen alla n. 5min.
5. Lisää maissi, pasta ja broileri. Kuumenna vielä kiehuvaksi ja tarkista maku.
6. Annostele lautasille ja ripottele pinnalle ruohosipulia.