Työssäoppimispäiväkirja - Osuusravintola Oksa

Suoritan lounasruokien valmistuksen työssäoppijaksoni Linnainmaan Prisman Ravintolamaailmassa, Osuusravintola Oksassa. Työssäoppini kestää poikkeuksellisesti vain kolme viikkoa (18.4. - 9.5.), ennen kuin siirryn palkalliseen kesätyöhön Särkänniemen Ravintola Huvimajaan.

Työssäoppipaikkani valitsin lähinnä sijainnin takia. Kun hankin paikan, luulin vielä meneväni PizzaBuffaan valmistamaan lounasruokia, mutta yllätyksekseni ravintolassa tehtiin suuri remontti ja nimikin muuttui jo mainituksi Osuusravintola Oksaksi, joka avattiin vain viisi päivää ennen työssäoppini alkua.


Osuusravintola Oksassa on tarjolla päivittäin vaihtuva lounasbuffet, johon sisältyy lämminruoka lisukkeineen, salaattipöytä, ripotteet, leivät ja jälkiruuaksi kahvi tai tee. Vaihtoehtoisesti Oksassa on myös mahdollista tilata Artesan-pizza.

Tätä päiväkirjaa pyrin päivittelemään ainakin muutaman päivän välein kertoen miten päiväni työssäoppipaikalla sujuvat ja mitä olen päässyt tekemään.


Fiilikset ennen työssäopin alkua:

Odotan työssäoppia innolla, enkä luonteestani poiketen edes erityisemmin jännitä sen alkua. Itse työssäoppia enemmän jännitän sitä, millaisia ihmisiä työpaikalla on töissä ja miten sopeudun sinne. Uskon kyllä työssäopin sujuvan muutaman päivän jälkeen, kun on oppinut talon tavoille. Toivotaan parasta ja katsotaan miten käy!

Päivä 1:  Maanantai 18.4.

Aloitin päiväni tutustumalla paikkoihin ja auttamalla muita kokkeja useissa hommissa. Itsekseni valmistin päivän aikana marinoidut herkkusienet, bulgursalaatin ja esivalmistelin jauhelihakastikkeen seuraavalle päivälle. Iltapäivällä pyyhin uuden siivouskomeron hyllyt ja seinät ja järjestin tavarat sinne paikoilleen.

Aamusta iski pieni epätoivo, kun en löytänyt mitään, enkä oikeastaan osannut tehdäkään mitään. Tuntui että olin vain tiellä ja muiden täytyi pomputella minua paikasta toiseen. Tuntui jo hetken aikaa että eihän tästä mitään tule, mutta iltapäivää kohden se fiilis onneksi lähti. Eikä tätä päivää yhtään helpottanut mun flunssa, mutta en heti ensimmäisenä päivänä halunnut poiskaan jäädä. Ehkä tää on ihan normaali juttu, kun menee uuteen työpaikkaan. Toivottavasti huominen sujuu jo paremmin. 


Päivä 2: Tiistai 19.4.

Aamuni aloitin marinoimalla kesäkurpitsaviipaleita, pistämällä porkkanoita uuniin paahtumaan ja jakamalla muikkuja pakkeihin. Lisäksi otin pizzapullia sulamaan seuraavaa päivää silmällä pitäen. Lounaan alkaessa lähinnä pidin lounaspöytää silmällä: täydensin tarjottavia ja pyyhin tarjoilulinjastoa. Lounaan päätyttyä siirryin tiskiin, jossa vietinkin sitten loppupäiväni.

Tämä päivä sujui jo paljon sutjakkaammin, eikä ollut yhtään niin epävarma olo. Pystyin jo hieman toimimaan itseksenikin, enkä tarvinnut enää koko ajan toista neuvomaan mitä tehdä seuraavaksi. Päivän jälkeen oli oikein tyytyväinen ja jopa vähän helpottunut olo, kun päivä meni paremmin kun osasin odottaa. Pakko vaan sanoa, että on tää keittiötyö raskasta, kun on jo kahden päivän jälkeen ihan puhki. Onneksi nyt on kahden päivän vapaat ja sitten alkaakin taas pitkä työputki.  

Päivä 3: Perjantai 22.4. 

Ensimmäisenä aamulla jaoin kalapihvejä, nakkeja, bratwursteja ja lihapullia gn-astioihin. Tämän jälkeen muotoilin ja paistoin leipiä ja täytin salaattipöytää. Koko päivä meni aikalailla buffet-pöydästä huolehtimalla, eli täydentämällä ja paistamalla nakkeja, kalapihvejä, ranskalaisia, sipulirenkaita, muussia ja lihapullia kastikkeessa. Lounasajan jälkeen sain vielä hommakseni tehdä porkkanakakun.

Päivä sujui jo oikein mukavasti ja itsenäinen työskentelykin sujui jo hyvin. Vielä kuitenkin pitää mielestäni liian usein kysellä "mitäs mä seuraavaksi voisin tehdä?". Ehkä sekin vielä tässä päivien ja viikkojen saatossa vähenee. 



Päivä 4: Lauantai 23.4. 

Tänään oli todella tapahtumarikas päivä, enkä oikeestaan hetkeäkään kerennyt miettimään mitä seuraavaksi, vaan seuraava homma oli jo tiedossa hyvissä ajoin. Aamuni aloitin viher- ja hedelmäsmoothieta väsätessä, joka oli triplasti hankalampaa kun miltä kuullostaa.. Blender meinaa sanoi sopimuksensa irti jo ensimmäisen satsin kohdalla ja siinä sitten pari tuntia sekoittelin sauvasekoittimella viiden litran vihersmoothieta ja kymmenen litran hedelmäsmoothieta, how fun.

Tämän jälkeen valmistelin sunnuntain brunssia. Leivoin jälleen pari porkkanakakkua, valmistin vohvelitaikinan, pilkoin kurkkua ja asettelin leikkeleitä valmiiksi. Lisäksi nostin joitain tuotteita pakkasesta sulamaan. Lisäksi siivoilin ja toimin tiskissä. 

Päivä 5: Sunnuntai 24.4.

Sunnuntaisin Oksassa järjestetään brunssi, jossa on runsas valikoima kaikkea herkullista. Mun hommana oli pitää koko brunssin ajan paistettavien tuotteiden puoli kunnossa, joka sisälsi siis croissantteja, perunarieskaa, karjalanpiirakoita, nakkeja, lihapullia ja pekonia. Tämän lisäksi kerkesin päivän aikana esivalmistella Janssonin kiusauksen seuraavalle päivälle ja siivoilla.

Sain oikein kunnon flash backin mun siivoojan thön, kun työpaikan lämpöhaude päätti päästää kaikki vedet alleen. Siellä me sitten kuivailtiin pienillä keittiöpyyhkeillä semmoista monen kymmenen neliömetrin kokosta aluetta... Mutta todella mukava päivä sinänsä, kun sai hitusen lisää vastuuta.

Sunnuntaibrunssi

Päivä 6: Maanantai 25.4. 

Tänään oli hyvin kiireinen päivä, tai ainakin minusta tuntui siltä. Aamulla kokosin ensimmäisenä salaattipöydän ja katsoin tarvittavat täydennykset valmiiksi. Tämän jälkeen marinoin sieniä ja kesäkurpitsaa, valmistin bulgursalaatin ja yrttivoin sekä pidin osaksi vahtia lounaspöydästä paistellen uunimakkaraa. 

Päivä 7: Tiistai 26.4. 

Olin tänään aamuvuorossa, joten pääsin auttamaan kahvilatuotteiden valmistamisessa. Täytin erilaisia leipiä, croissantteja ja toasteja.  Tämän jälkeen aloin valmistelemaan lounasta tekemällä leivät leipäpöytään ja pistämällä edellisenä päivänä esivalmisteltuja ruokia uuniin. Huolehdin myös lounaspöydästä lähes koko lounaan ajan. Lounaan jälkeen aloin viimeisenä hommanani esivalmistella seuraavan ivän ruokia, eli burgundinpataa ja bearnaisekastiketta. 

Päivä 8: Keskiviikko 27.4.

Tänään menin iltavuoroon, joten en päässyt lounaasta huolehtimaan. Valmistelin seuraavan päivän ruokia, kanawokkia ja mansenleikkeitä. Lisäksi tein paljon pikkuhommia, kuten marinoin sieniä, valmistin pastasalaattia, pakittelin salaattiaineksia, yms... Pääsin myös harjoittelemaan ensimmäistä kertaa artesanpizzan valmistusta! Tykkäsin siitä tosi paljon, ja toivottavasti saan tehdä sitä jatkossakin.

Mun valmistama artesanpizza.

Päivä 9: Torstai 28.4.

Menin tänään aikaiseen aamuvuoroon, ehkä jopa hieman turhaa, kun ensimmäiset pari tuntia oli pelkkää turhaa kiertelyä ja jo valmiiksi puhtaiden hyllyjen pyyhkimistä. Siinä yhdeksän aikaan pääsin viimeinkin paistelemaan leipiä ja kokoamaan salaattipöytää. Tämän jälkeen aloimmekin jo valmistaa päivän pääruokia. Tein muussia, riisiä, paiston paneroituja possunleikkeitä (mansenleike) ja täyttelin lounaspöytää aina tarvittaessa. Loppu päivä meni oikein mukavasti ja aika kului hyvinkin nopsaa. Lounaiden lisäksi kerkesin valmistaa pari ruokaisaa salaattia ja marinoida oliiveja

Nyt saankin juhlia vappua ihan kahden vapaapäivän edestä, ennen kun palaan sunnuntaina töihin. ä ensimmäiset pari viikkoo on menny tosi nopsaa, ja melkein harmittaa, että edessä on enää seitsemän työpäivää. Oon oppinut jo nyt tosi paljon, ja koen, että tästä on ollut mun oppisimisen kannalta ihan valtavasti hyötyä. Saa myös hyvää esimakua tulevasta kesätyöstä, sitä odotellessa!

Päivä 10 ja 11: Sunnuntai 1.5. ja Maanantai 2.5.

Sunnuntaina meillä oli jo viime sunnuntailta tuttu brunssi. Myös mun työtehtävät oli hyvinkin samankaltaisia kun viimeksi. Tosin asiakkaita oli huomattavasti vähemmän, joten brunssia ei tarvinnut työstää niin paljoa. 

Tänään, maanantaina, pääsin ensimmäistä kertaa purkamaan kuormaa. Mun hommana oli lähinnä pakasteiden purku, ja oli muuten älyttömän raskasta hommaa! Jouduin järjestämään puolet pakkasesta uudestaan, jotta sain vanhat tuotteet eteen ja uudet taakse. Laatikot oli ihan hullun painavia ja mun selkä huus halleluujaa jo ensimmäisen vartin jälkeen. Eikä asiaa yhtään auttanut se pakkasen kylmyys... Mutta kunhan olin siitä selvinnyt (juuri ja juuri) niin siirryin valmistelemaan lounasta. Pistin muussia ja kasviksia tulemaan, pakitin mustaa makkaraa ja viimeistelin lohi-kiusauksen lisäämällä itse lohen. Loppu päivän hoidin oikeastaan pelkkiä pikkuhommia, eli marinoin, pilkoin, siivosin, täyttelin ytää, valmistelin huomista, yms.   


Päivä 12: Tiistai 3.5.

Tänään oli kaikin puolin peruspäivä, valmistelin lounasta, huolehdin noutopöydästä, valmistelin huomisen ruokia, marinoin kesäkurpitsaa, siivoilin, tiskasin, yms... Tästä päivästä ei kuitenkaan jäänyt kovinkaan hyvä fiilis, kun meiltä pääsi ensimmäistä kertaa loppumaan ruoka kesken ja vihaisia kommentteja sateli asiakkailta ja turhautuneisuus näkyi kyllä muidenkin työntekijöiden kasvoilta. Toivottavasti huomenna on parempi päivä.

Päivä 13: Keskiviikko 4.5.

Tänään oli oikein mukava päivä töissä, vaikka kiirettä pitikin. Aloitin päiväni marinoimalla kanaa päivän pääruokaa, aurajuusto-broileria varten. Tämän jälkeen lähdin viemään roskia, jossa vierähtääkin aina hyvä tovi kaikkien säkkien, tölkkien, laatikoiden, ja varsinkin niiden kirottujen rullakoiden kanssa... Mutta kunhan siitä selvisin, niin harjoittelin jälleen pizzan tekoa pyöritellen itselleni pizzan. 

Ruokatauon jälkeen huolehdin hetken salaattipöydästä, josta sainkin äkkiä komennuksen tiskiin, joka oli jo täydessä kaaoksessa ja lisää tiskiä tulvi joka suunnasta. Kunhan sen siitä reilussa tunnissa sain selvitettyä, niin siirryinkin viettämään lopun ajan marjapiirakan parissa.


Päivä 14 ja 15: Torstai 5.5. ja Lauantai 7.5.
Torstaina oli poikkeuksellisesti brunssipäivä helatorstaista johtuen. Mun työtehtäviin kuului vanhat tutut, eli tuotteiden paistaminen ja salaattipöydän täyttäminen. Lisäksi valmistelin perjantain lounasta.

Lauantaina oli aika tavallinen päivä, enkä tehnyt oikeastaan mitään uutta. Esivalmistelin sunnuntain brunssia, olin tiskissä ja pääsin jopa valmistamaan yhden pizzan asiakkaalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti